sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tajuttoman hyvä tomaattipiirakka


Nyt löytyi niin verraton iltapalapiirakka, tai pikkulämmin mihin tahansa tarkoitukseen, että ohje pitää heti jakaa muillekin. Tämän ohjeen on antanut -kukas muu kuin Sikke Sumari täällä. Hänen kaikki ohjeensa ovat meidän sakin suosikkiruokaa. Valmistin aterian lauantai-illaksi, kun nuoripari tuli Helsingistä ensin meille ja lähtee nyt alkuviikosta kesälomakierrokselle mummoloihin. 

Tässä piirakassa on erinomainen pohjataikina, jossa on tavalliset aineet, mutta helposti käsiteltävä muoto. Taikinan kaulitseminen varsinkin oli jännän erilaista, kohta kerron.


Homma alkoi sillä, että voi pantiin pakastimeen. Olin onneksi ostanut pienen 200 gramman paketin, josta sitten raastettiin 125 g taikinakulhoon. Voin sekaan mitattiin 250 g valkoisia vehnäjauhoja, yksi kananmuna , 2-3 rkl vettä ja ripaus suolaa. Taikina nyplättiin kasaan tavalliseen tapaan sormin, ja varottiin käsittelemästä liikaa.
En todellakaan joutanut ottamaan kuvia välivaiheista, mikä on harmi. Olin taaskin yliarvioinut nopeuteni ja viihtynyt sohvalla ihan liian pitkään. Nyt on sitten vain nämä valmiina otetut kuvat.
Tämän jälkeen taikina jouti kelmuun käärittynä kylmään tekeytymään. Pakkasin oman taikinani littanaksi ja heitin sen pakastimeen jäähtymään, sillä meillä on keittiössä puoli piirua vajaa kolmekymmentä astetta lämmintä! Kuuma uuni ei yhtää auttanut asiaa. Olisin joutanut sinne pakastimeen itsekin, mutta ei siinä välissä ehtinyt edes suihkuun. Tein välillä muita illallisruokia.

Tunnin (oikeasti vain puolen tunnin) päästä taikina kaulittiin sopivan kokoiseksi valittuun piirakkavuokaan. Ja tässä tulee se juju: se kaulittiin kahden leivinpaperin välissä. Aivan loistojuttu! Vaan vinkkinä sanon, että kannattaa heitellä vähän jauhoja taikinan molemmille puolille ennen kaulintaa. Nyt meinasi alempi paperi vetäytyä ikäville rypyille joka välissä. Onneksi paperi kesti hyvin oikomisen. Haarukalla sitten vain reikiä paperin läpi taikinaan ja homma vuokaan papereineen päivineen. Taikina oli helppo painella vuokaan ja päällimmäinen paperi jäi tukemaan reunoja paiston ajaksi. Tätä konstia aion käyttää vastakin.


Pohjaa paistettiin ensin 180 asteessa 10 minuuttia, otettiin päällimmäinen paperi pois ja jatkettiin vielä viisi minuuttia. Oikeastaan 10 olisi siinäkin ollut parempi, että pohja olisi ehtinyt rapeutua enemmän. 

Pohja pois uunista ja päälle pari rkl Dijonin sinappia. Minä tykkään enemmän hunajasinapista ja muista makeista ja väkevistä, siis sellaista. Sinappikerroksen päälle tuli kerros Gryère-juustoa viipaleina, jonka maku oli aivan jumalainen tässä, kuten aina muulloinkin. 

Juuston päälle viipaloitiin meheviä kesätomaatteja. Mausteeksi ripsuteltiin päälle Provencen mausteita eli oreganoa, vähän timjamia ja rosmariinia, suolaa ja pippuria. Heitin mukaan pari oksaa tuoretta timjamia, jotka otin pois ennen syöntiä.

Koko komeus työnnettiin mietoon uuninlämpöön kuivumaan ja makeutumaan pariksi tunniksi 150 asteeseen. Luulen että ensi kerralla jatkan siinä 180 asteessa, että menisi vähän nopeammin...Tiedättehän te, miten upea maku uunissa kuivatettuihin tomaatteihin kehittyy. Ja tässä oli juuri se maku.


Tämä oli ihan älyttömän maukasta! Meillä ei kukaan muistanut, että olen tarjoillut ennenkin samaa yhdistelmää nimellä Tarte aux tomates, mikä tietysti tarkoittaa tomaattipiirakkaa eli tätä, mutta silloin otin ohjeen Kodin Kuvalehdestä ja se tehtiin valmiiden voitaikinapalasten päälle pieniin torttuvuokiin. Maistui hyvältä monet kerrat.


Näitä kyyditti niin mukavasti jääkylmä kupliva rosee kuohuviini!




11 kommenttia:

  1. Tomaatista tulee varmaan hyvää noin, ja juustosta ja pohjakaan ei ihan pahalta vaikuta.. nam!

    Kaikenlaista hyvää sinä saatkin aina aikaiseksi, meillä oli tyytyminen lämpimiin leipiin, mutta ei nekään ihan pahoja olleet..

    eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän saman efektin saa aikaiseksi lämpimiin leipiinkin: sinappia, vahvaa juustoa, tomaattia ja mausteita ja uuniin:)

      Pakko sitä on jotain keksiä, kun tulee hyvää ruokaa arvostavia ihmisiä kylään. Aamulla sitten maitokahvin ja croissantien jälkeen jälkeen nautittiin Ellun kanssa loman kunniaksi parit lasit Fresitaa. Kyllä kelpasi olla lomalla!

      Poista
  2. Kyllä kuullostaa ihan parhaalta.
    Kiitos pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämän maku sopii kesään. Sulatin tänään pakastinta enne mansikoitten laittoa ja pudotin vahingossa lattialle avatusta soitakinapakkauksesta kaikki levyt. Niin sitten tein tomaattipiirakkaa niistäkin.

      Poista
  3. Sattuipa samaan kertaan sama piirakka. Tein nimittäin myös eilen saman piirakan. Tälle päivälle on vielä pari palaa jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin kivasti kuvia myös työvaiheista, mihin minä kiireessä en ehtinyt paneutua. Mutta hyvää oli, ja varmasti teilläkin.

      Poista
  4. Voi, että alkoi tekemään tuota niin mieli! Käviskö tuo vaikka alkupalana? Perjantaina tulee porukkaa illalliselle, nin voisi tuolla ja roseeviinillä ruokahalua härnätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy hyvin alkupalana, maukas pieni pala herättämään ruokahalua:)

      Poista
  5. Onko tuo oikeasti uunissa pari tuntia? Ajattelin kokeilla huomenna, kun näyttää niin herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tomaatit kuivuvat herkullisen makeiksi, mutta hyvää piirakka on toki lyhyemmälläkin paistoajalla. Tämän kuuluu olla rapea, ei mehevän kostea:)

      Poista
    2. Oli muuten ihan mielettömän hyvää! Niin hyvää että piti tehdä toinen, kun ensimmäinen katosi vartissa parempiin suihin!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...