keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Yksi asia päivässä

Päivän ainoa tehtäväni oli mennä ensimmäistä kertaa seitsemään viikkoon kuntosalille. Ja meninkin.

Tähtäsin lähdön jonnekin yhdentoista jälkeen. Se onnistui varttia vaille yksi. Kävelin mukavassa pikku pakkasessa ja auringonpaisteessa kolme varttia kaupunkiin. Reppu heilui selässä iloisesti.

Treenasin hissukseen vajaan tunnin, kun en uskaltanut niin kauheasti tissejäni rasittaa. Tiedän kyllä, ettei niissä ole yhtään lihasta, mutta kyllä liikkeet niissäkin jotenkin tuntuivat.

Tiesin miehen olevan iltapäivällä jo matkalla kotiin, joten soitin hakemaan minut kaupungista mukaan.

Siinä kyytiä odotellessa ostin isohkon pussillisen irtokarkkeja, suklaata ja lakuja, jotka mussuttelimme kaikki jo autossa. Sellaisen sokeritällin jälkeen nukahtaa kuka tahansa.

Talvikuvat Oulun torilta kuukausi sitten

Siinä kaikki, mitä olen saanut tänään aikaiseksi. Heräsin juuri talviunilta.


10 kommenttia:

  1. Talviunien jälkeen on varmaan pirteä olo ;-)

    Sähän sait paljon aikaiseksi tänään:kunnon lenkki ja sitten vielä kuntosalia päälle! Hienoa!

    VastaaPoista
  2. Mä tulin ihan raatona kotiin töistä ja menin syömisen jälkeen lepoasentoon. Sitten soitti vanha tuttu ja aloin pikkuhiljaa herätä tähänkin iltaan. Niin, että huomenta vaan ja hyvää yötä! =D

    VastaaPoista
  3. Yelian, onhan se minuksi paljon. Mutta yhdeksän tunnin yöunet ja kolmen päiväunet muistuttaa enemmän vauvaikäistä:)

    Iinuska, toivottavasti sinua ei herätetty juuri nukahtamispisteessä. Pienet nokoset rentouttavat kyllä sopivasti töitten jälkeen.

    VastaaPoista
  4. Ihan kiitettävästi sait aikaisesti, ainakin jos minuun vertaa..
    ;D

    VastaaPoista
  5. Nuo kuvat on mainiot, jotenkin niin arktiset. Aivan kuin ois jostain kunnon lapista,turistikaupasta otetut kuvat. Mutta ovatkin Oulun torilta vaan..

    Mahtavaa kun olet päässyt kuntosalille! Hiljaa hyvää tulee. Ja tosiaankin; yksi asia aina kerrallaan. Usein menee niin,että saa toteutettua vain yhden kunnollisen asian päivässä..

    VastaaPoista
  6. Täällähän on heti sen seittemän postausta kun hetkeksi selkänsä kääntää. En ole ehtinyt koneelle koko alkuviikkona.
    Turkoosi kollaasi oli ihastuttava, samoin muutkin sen päivän kuvat. Tilaus on voimassa.

    Tuo ajasta tipahtaminen on oikein hyvä merkki... Kiire tappaa meidät.

    VastaaPoista
  7. Mukavalta päiväsi vaikutti kuntosalilla. Ja irtokarkkipussi matkaeväänä autossa kuulostaa aivan ihanalle.
    Kuvat ovat taas NIIN upeita.

    VastaaPoista
  8. Näihin kevätpakkasiin olisi oiva varuste noista tutkiksista tehty vaatekappale. :)

    Paljon olet jaksanut!

    VastaaPoista
  9. Edellisiin yhtyn. Tuollaisesta päivästä haaveilen. Omaan tahtiin.

    VastaaPoista
  10. Kiitos teille mukavista kommenteista Helinä, Sooloilija, Meri, Susanne, Liisa ja Eikka! Tuollaista päivää minäkin muistelen haikeudella sitten, kun olen taas töissä. Sekin koittaa ennen pitkää.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...