torstai 24. huhtikuuta 2014

Täh?


- Ihanaa ratatouillea!

- Oikeastaan mää en oo koskaan tykännyt tästä.

- Täh? No mikset oo sanonut mitään, tätähän on meillä aika usein?

- En tiiä.


Näin sitä voi käydä. Toinen tykkää enemmän vihanneksista ja toinen makkarasta. Se joka tekee ruokaa, ajattelee tietysti itseään ja omia mieltymyksiään. Oikeasti meidän mies tykkää melkein kaikesta, mitä tarjoan, myös vihanneksista, vaikka tämä ruoka nyt ei suosikkeihin kuulukaan. Pitkänkin ajan kuluttua voi silti tulla yllätyksiä. Niinkuin sinapilla ja rakuunalla maustettu kermainen kanakastike tai rakuunaporkkanat, ehdottomia omia suosikkejani. Alkuvuodesta nuorempi poika sanoi, ettei ole koskaan tykännyt rakuunasta ruoassa.

Tein pyhinä ruokaa entisaikojen periaatteella, että otetaan mitä on. Erilaisia kasviksia oli jääkaapissa paljon. Tuossa kuvassa höystö on muuten vielä ihan alkutekijöissään. Hauduttamisen jälkeen siinä oli ihanan paksu tomaattinen soosi, jota oli ryyditetty vähän punaviinillä, vanhalla balsamicolla ja jauhetuilla korianterinsiemenillä. Ja tuoreilla yrteillä!



4 kommenttia:

  1. Hyvän näköstä ruokaa, mulle maistuis! Voi käydä myös niin, että kun on vältellyt juurikin rakuunaa ruuissa perheen miletymysten mukaisesti, niin yhtäkkiä mies kokatessaan lisäilee sitä ruokiin, joihin itse en sitä käyttäisi ja tyytyväisenä mutustelee omia keitoksiaan kehuen :D Meillä ei koskaan voi tietää, mikä ruoka on "in", kun mieltymykset muuttuvat. Nyt syödään taas jauhelihaa, viime vuosi kanaa. On muuten ilo seurata vävyntekeleiden syömistä, heille tuntuu maistuvan hyvin kaikki ruoka, erityisesti nachovuoka :)

    -eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttuu mieltymykset vielä aikuisellakin, mikä on mukavaa. Yhteiset viikonloppulounaat tai illanvietot ovat ihan huippua! Nuoriso sen varmaan löytää vasta muutettuaan pois kotoa. Kun sieltä ei tarvitse enää haluta pois, tajuaa, miten mahtavia ihmisiä vanhemmat ovatkaan;D

      Poista
  2. Mulla ovat molemmat lapset ja miehet olleet aika kaikkiruokaisia. Se helpottaa melkoisesti elämää. Nyt kokkailua harrastavat lapset tutustuttavat minua aivan uusiin makuelämyksiin maailman laidoilta. Nautin siitä ja ajattelen, että hyvä ettei tullut mitään uusavuttomia ihmisiä vaan ennakkoluulottomia kokeilijoita. Itse en kamalasti jaksa panostaa työläisiin tai erikoisiin ruokiin. Aika usein tulee tehtyä ruokaa juuri tyyliin "mitä kaapista löytyy".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä iso ilo nähdä aikuisten lasten innostuvan itsellekin tärkeistä asioista. Ruoanlaittointo on täälläkin vähissä ja usein tulee ostettua kaupasta valmissalaatti -onneksi niitä on nykyisin myytävänä. Kaapintyhjentely on tosin myös kivaa, kun miettii, mitä näistä voisi saada aikaan.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...