keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Sadepäivän ohjelma


Jos eilen oli lämmin aurinkopäivä, niin tänään oli lämmin sadepäivä. Ei siis ollut mitään syytä valittaa. Sade oli lempeää, kun ei ollut loppusyksyn hyytävää tuulta piiskaamassa vettä vaatteisiin. Nyt tuli enimmäkseen lempeää tihkusadetta, jota pääsi helposti pakoon. Varmuuden vuoksi käytän kuitenkin eilisiä kuvia.



Lähdin kotoa jo ennen puoltapäivää tukanleikkuuseen. Annettiin mallin olla klassinen polkka nyt hiukan pidempänä, ajatuksena että talvilakin alta näkyisi edes jotakin. Kevennettiin vain yleisilmettä, että hius jaksaa taas nousta. Paras konstini siihen on kyllä ollut uusien raitojen tekeminen, ne kuivattivat hiusta niin, että malli pysyy taas hyvin eikä latistu päätä myöten. Ja kun pesun ja muotovaahdon jälkeen kuivatettuihin ja suoristusraudalla käsiteltyihin hiuksiin suihkuttaa kuivashampoota, pysyy pää pöyheänä vain sormin haromalla.


Huomasin tänään, että olen vähitellen hankkinut eniten suomalaista Four Reasons -merkkiä. Syväpuhdistavalla shampoolla pesen kerran viikossa pois käsittelyaineet hiusten pinnalta, toivottavasti. Hopeashampoo silloin tällöin käytettynä taas poistaa keltaisuutta vaalennusraidoista. Isojen pullojen hinta on kympin pintaa, minkä vielä maksaa. Kaksi ja kolme on minulle aivan liikaa. 



Muotoilussa tukalleni sopii Four Reasonsin Volume Mousse, ja se todella antaa lasimaiseen tukkaan kaipaamaani volyymia ja ilmavuutta paremmin kuin moni muu. Lopuksi nostelen hiuksia eri puolilta ja suihkaisen vielä parhaaksi testaamaani FourReasons-kuivashampoota eli suihkutettavaa hiuspuuteria sinne tänne. Henkäys TRESsemmén kiinnettä suojaksi ja valmista on. Näin tulen toimeen kaksi päivää ainakin, usein kolme. IItaisin vain harjaan lakan pois ja aamulla pöyhimisen jälkeen lisään uutta.


Kampaajalta ennätin hetkeksi kaupungille. Olin etukäteen päättänyt, etten mene katselemaan Stockmann Beautyn hullaritarjouksia, mutta sieltä vaan itseni löysin hypistelemässä Biothermin Aquasource-pakkausta. Tiesin että nykyinen päivävoiteeni kestää korkeintaan tämän viikon loppuun. Olin käyttänyt merkin yögeeliä jo kaksi kesää ja tykännyt siitä kovasti. Päivävoiteesta olin käyttänyt pientä purkkia ja havainnut senkin iholleni sopivaksi -ja se tuoksu! Sitä paitsi 29.90 on naurettavan pieni hinta isosta purkista, jonka oikea hinta on 45, ja jonka kylkiäisenä sai vielä melko ison puhdistusvoiteen ja kasvoveden. Niin että pakkohan se oli ostaa sieltä pois kuleksimasta.


Sitten olikin jo aika painua iltapäiväksi kahden tunnin koulutukseen, joka ei oikein sopinut ohjelmaani muulloin kuin nyt lomalla. En pannut pahakseni, sillä asia oli mielenkiintoisempaa kuin osasin odottaa. Hyvän koulutuksen tapaan siitä sai ajattelemisen aihetta ja ideoita myös omaan työhön tuotavaksi. Jos nyt sitten mitään muistan enää kolmen viikon päästä...




4 kommenttia:

  1. Onpa kauniita syystunnelmia. Määkin tiedän nyt jotain Jyväskylästä, mutta missä siellä se Stockmann oikein on? No, ei kylläkään oltu shoppailemassa eikä käyty niissä Forumeissa ym:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täällähän on vaan se kauneusosasto, kokonaisesta Stockmannista voimme vain haaveilla. Beauty on muuttanut juuri Foorumiin eli sinne, missä ihmisvirtaakin on nykyään enemmän.

      Poista
  2. Juuri näin ihanan loisteliaasta syksystä ollaan saatu nauttia, kuten hienoista kuvistasikin, upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisen kesän jälkeen on aina hieno ruska, tämän olen itse huomannut. Sen verran naismuistikin toimii.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...