maanantai 11. helmikuuta 2013

My so called life



Olen tässä viettänyt joutopäivää pitkästä aikaa. Pyjamassa puoleenpäivään ja ulkoilun jälkeen legginsseissä, tukka kampaamatta ja naama pesemättä. Viime viikon paineet eivät ole vieläkään hellittäneet otettaan, ja huomaan vallan hyvin, miten helposti lähden vieläkin hautomaan kielteisiä tuntemuksia ja säälimään itseäni. Samalla yritän tietysti ajatella, mitä kivaa voisin tarjota itsellleni virkistykseksi.

Aloitin lauantaina tapaamalla lempitätiäni ja hänen miestään. Kutsuimme siskon kanssa heidät teatteriin katsomaan riipaisevan ihanaa Myrskyluodon Maijaa, joka vetää täällä täysiä katsomoita edelleen. Vaikka menin jo toista kertaa katsomaan sitä, oli elämys vaan entistä syvempi. Tällä kertaa alkoi vesinoro valua poskilla jo alkutahdeilla eikä siitä loppua tullut ennen kuin näytelmäkin loppui.  Kyllä kannatti! Se oli juhlaa kaikille aisteille. Parasta oli taas elävä musiikki, se vaikuttaa tunteisiin eniten. Musikaalin jälkeen käytiin vielä ulkona syömässä, ennen kuin tulimme meille istumaan iltaa. Kerrankin emäntä pääsi vähällä.



Sunnuntaina olisi pitänyt harjoitella muotokuvausta kamerakurssin maanantain tuntia varten. Virittelin salamavaloja iltapäivällä lounaan jälkeen, kun olin saanut nakitettua mallin paikalle. Valomies, joka roikotti valkoista suihkuverhoa toisen salaman edessä, esitti kuitenkin varsin kyllästynyttä ja meni jo muutaman kuvan jälkeen sohvalle päiväunille. Tällä kertaa olin itsekin niin väsynyt, etten jaksanut jatkaa, vaikka mallille kyllä olisi sopinut.



Tänään sitten huomasin kuvia katsoessa, että kannattaisi siirtää aina välillä kuvat kortilta tietokoneelle ja tarkastella siitä, miten valaistusta voisi muuttaa.  Nyt oli myöhäistä miettiä, mitä olisi pitänyt tehdä. Kaikkeen tähän menee todella paljon aikaa, varsinkin tällaiselta amatööriltä, joka vasta opettelee koko hommaa. Ihmisten kuvaaminen kiinnostaisi minua todella paljon, mutta sitä pitäisi ensin harjoitella. Ja sitä harjoittelua on vaikea järjestää, kun mies ei suostu malliksi eikä koirastakaan paljon iloa ole. Kolmas salamakin olisi tarpeen, ja valovoimainen 18-70 mm linssi ja toinen softbox. 

Eilisen illan pyhitinkin sitten television katsomiselle. Tallennukseen oli kertynyt paljon mielenkiintoista, Midsomerin murhia ja mm. viisi jaksoa uutta Girls-sarjaa. Ei muuten yhtään hullumpi sarja, tuli jotenkin mieleen se vanha Niin sanottu elämäni, My So Called Life.

Tämän päivän ilot tuli kahdesta koiralenkistä. Ulkona on niin ihanaa kuin talvella vain voi olla. No, aurinko voisi vielä paistaa. Huomiselle keksitään taas sitten uudet ilot.


2 kommenttia:

  1. Ihania violetteja.
    Muotokuvaus kuullostaa ihanalta.
    Jos uskaltaisin ja jos olisi rahaa,
    menisin Miina Savolaisen Voimauttavan
    valokuvauksen kurssille.
    Rohkeutta pitää siis vielä kerätä,
    motivaatiota etsiä arkeen ja työhön,
    hyväksyntää itseä ja noita murkkuja kohtaan.
    Paljon on siis vaiheessaan.
    Kaupungin teatterissako teillä tuota Maijaa esitetään?
    Pitääpä alkaa tutkia. Olen perjantaina tulossa sinne teillepäin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä pian uskallat mennä Voimauttavan valokuvauksen kurssille. Eihän sinne mennäkseen tarvitse olla taituri valmiiksi, voi ottaa sen mitä tarvitsee. Saattaa olla silti, että tiedät jo yhtä ja toista aiheesta, se liippaa sen verran läheltä sun työtä.

      Kaupunginteatterissa esitetään, ja sinne saattaa saada peruutuslippuja.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...