keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kultaa


Silloin kun vielä ulkona näytti tältä, löytyi joltakin metsälenkiltä polun varresta tällaisia alla kuvattuja sieniä vaikka kuinka monta. Eli siis lokakuun alussa, muutama viikko sitten. Kuun puolivälistä lähtien täällä onkin ollut lunta. On vieläkin, ja pakkasta, mutta huomenna se ymmärtääkseni loppuu. Ajatuskin umpipimeästä tihkusateesta kauhistuttaa jo etukäteen.


Jokin hämärä tieto oli mielenpohjalla, että olen nähnyt tämän ennenkin eikä se voi ainakaan myrkyllinen olla. Tosin jotain keltaista mönjää jäi sienten kosteista varsista sormiin, jotka olivat ihan seitikkimäisen keltaiset ja iljettävän näköiset.


Kotona sitten selvisi Maurikorhosesta laji kultasieneksi tai kultakehnäsieneksi. Ehkä joskus ennenkin on näitä tullut vastaan, mutta olen opetellut keräämään vain herkullisimpia sieniä, joten tunnistamatta on jäänyt. Ja syömättä saa kyllä jäädäkin, kauniista ulkonäöstä huolimatta.

9 kommenttia:

  1. Minä en uskalla koskea metsässä mihinkään sieneen- voisi käydä hassusti. Syön kyllä ilolla.

    Nuo kuppisi, unelmat.

    VastaaPoista
  2. Aivan outo sieni minulle, tavallisen kehniksen olen kyllä nähnyt. Voi, kun olisi vielä muutama viikko sitten:) Meilläkin on lumen rääppeitä siellä täällä, kohta nekin sulavat pois.

    VastaaPoista
  3. Meillä aivan loistava herkkusienisato joka tuli syötyä aivan vain paistettuna ja ruisleivän päällä! Riitulla vain on nyt on ISO ongelma. Molempien lapsien mielitietyt kylässä ja mustasukkaisuus huipussaan! Järisyttävää kuinka koira voi olla mustasukkainen, änkee tunkee väliin rähisee tarpeen tullen! Naurettavaa ja jotenkin hassua seurata sitä nuorta lempeä...

    VastaaPoista
  4. Pihlajanmarjat näyttävät kyllä herkullisemmilta.
    Vaikka nuorena syötävää sienen kohdalla sanottiin, en ehkä söisi.

    VastaaPoista
  5. Syötävänvärisiä nuo pihlajanmarjat.
    Hieno kuva!
    Jokohan tilhit kohta ne löytää?
    Punatulkku ainakin kävi sireenipuskassa ikkunani alla..myrskyä tulossa.

    VastaaPoista
  6. Tuollaisesta sienestä en ollut koskaan kuulutkaan :) Aina oppii, kun blogeissa käy.

    VastaaPoista
  7. Pikkujutut, sienestykseenkin kehittyy himo, mutta parasta siinä on kuitenkin metsässä kulkeminen.

    Manteli, sienikausi jäi meillä jotenkin kesken. Suppilovahverot jäivät kokonaan löytämättä, ja niitä sentään on aina tullut eniten.

    Tuula, no väliin änkeäminen on tuttua täälläkin, ihan varmasti koira viestittää, että tää on mun paikka;)

    Arleena, eipä syöty noita sieniä meilläkään. Pitää olla kolme tähteä, että kelpaa pannulle.

    Anna, tilhiparvia on sirittänyt jo siellä ja täällä. Marjat ovat hyvin menneet kaupaksi.

    Kirjailijatar, ensimmäistä kertaa minäkin näitä näin. Kauniita, mutta turhia korissa.

    VastaaPoista
  8. Enpä ole moisia huomannut. SUppiloita ollaan kuivattu ja purkitettu. Ovat kivaa jouluviemistä sienistätykkääville kukkien tai suklaan sijaan:) KArvakaverit tykkäävät metsäreissuista. Ja minustakin parasta metsässä on vaan se siellä kulkeminen. Nautin kostean metsän tuoksuista ja äänettömistä äänistä:) Mitenkäs se menikään se ...happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista...Tuli mieleeni kun noita upeita punaisia ihastelin!
    Viimeisiin lokakuun päiviisi positiivista oloa!

    VastaaPoista
  9. Tinttarus, purkillinen kuivattuja suppiksia on ihana tuliainen joulun aikaan ja muulloinkin. Jostakin syystä pakastepussin viemisessä ei olisi samanlaista hohtoa;)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...