keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Lomamietteitä

Yllättävän paljon tämä tulivuorirumba vaikuttaa ihmisten elämään. Nykyisin olemme kaikki niin liikkuvaista sakkia ja pitkälti juuri lentäen liikkeellä. Pienen työpaikkani kymmenestä kollegasta yksi majailee juuri nyt pitempään Unkarissa, yksi lomailee -edelleen- Kreetalla ja yksi ei päässytkään lähtemään sukulaisiin Ranskaan, vaikka oli jo laukut pakattuna.

Omaan matkaani on vielä muutama viikko, joten en jaksa sen kohtaloa vielä pohtia. Tuskin kuitenkaan liftaamaan lähdemme. Voihan Tampereellakin olla kivaa.

Sitä ennen täällä kotimaassa oma pyöräilykauteni on avattu! Oli kuin en olisi pyöränselästä koskaan noussutkaan. Oli vain jostakin ilmestynyt viisi kiloa uutta läskiä mahan seutuville ja se kyllä tuntui. Aurinko kuitenkin paistoi ja linnut lauloivat eikä ollut mitään (muuta) valittamista. Teki melkein mieli luikauttaa laulu!

Tänään vielä oli monta asiaa hoidettavana, mutta huomiselle ei kalenterissa lue mitään. Ihanaa.

7 kommenttia:

  1. Pyöräily jos mikä on hyvää liikuntaa! Mukavaa loman jatkoa ;)

    VastaaPoista
  2. Pyörilyä kaipaan niin kovin, täällä se unhottuu, kun en pidä maantiepyöräilystä kapealla tiellä. Valintahan sekin tietenkin on.

    Onneksi sulla on siihen mahdollisuus ja niin, tyhjä kalenteri kuulostaapi aika mukavalle :)

    Ja Tampereellakin on kivaa, mutta ehkä vähän kivempi vielä Milanossa =D Toivottavasti pääsette lähtemään.

    eikka

    VastaaPoista
  3. Elisa, pyörällä ajaesssa ei tunne harrastavansa liikuntaa, vaan on vain menossa johonkin. Hengästymiseen ei ehdi kiinnittää huomiota;)

    Eikka, en minäkään uskaltaisi maantien laitaa ajaa niillä kymmensenttisillä reunakaistoilla. Vaihtoehdot on silloin aika vähissä. Ehkä sitten joskus, jos/kun muutatte kaupunkiin asumaan?

    VastaaPoista
  4. Yllättävän paljon olemmekin yhtäkkiä ja ennalta arvaamatta riippuvaisia lentokoneista. Sitä jumittuu paikalleen ja odottaa..
    Junakyyti olisi nyt hienoa, jos vain saisi tunnelin Itämeren yli tai ali ja sitten vaan nauttimaan kyydistä aina Milanoon saakka. Välillä voisi hypähtää junasta ja oleilla vaikka Frankfurtissa päivän pari.

    VastaaPoista
  5. Ai säkö se olit se lauleskellen kurvaava pyöräilijäleidi jonka tänään näin ;D
    Aika tosi mahtava juttu tuo tulivuoren tupsahdus, ihmisille muistutus että luonto on pomo. Toivon silti kaikilla varpailla ja sormilla että teitin matka onnistuisi!

    VastaaPoista
  6. Pyöräily keväällä on ihanaa! (pyöräilen kyllä läpi talvenkin, mutta se ei aina ole niin kivaa..).

    Leppoisaa lomaa, ja parasta on se, ettei ole aamulle mitään kun on ensimmäinen loma-aamu. Saa nauttia aamupalan rauhassa ym.

    Kyllä sinä sinne matkalle lentäen pääset, kun siihen on vielä aikaa. Kunhan nyt ne muut pääsevät pois sieltä missä ovat.

    VastaaPoista
  7. Arleena, toivottavasti junakyyti on nykyisin nopeampaa kuin muinaisina reppureissailuaikoina, jolloin köröteltiin jotain vuorokausi junassa heti alkajaisiksi Haaparannasta Malmöhön. Ei se kai höyryllä enää silloin kulkenut. Luotijuna voisi viedä vähän nopeammin;)

    Tuuluska, jos näet jonkun kahjon pyörän selässä, niin voin se olla minäkin:D
    Nyt kun ei vielä omassa kukkarossa tunnu, niin minusta tuo tulivuorijuttu on aika jännittävä ja eksoottinen muistutus haavoittuvaisuudestamme. Ihan niin kuin kova pakkanen tai tulvatkin.

    Sooloilija, ei minustakaan pyöräily ollut ihan niin kivaa silloin, kun se oli ainut vaihtoehto. Lähdin nuorena kaatosateessakin pyörällä töihin, kun meiltä ei mennyt suoraa bussilinjaa silloiseen paikkaani. Miksi en sitten mennyt keskustan kautta kahdella bussilla, sitä en tiedä. Nyt saa onneksi pyöräillä ilokseen. Töihin on niin pitkä ja mäkinen matka ja mies vie niin mielellään...

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...