lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kuivakurkku

Se on flunssavirus kauan kierrettyään löytänyt tiensä nyt meikäläisenkin nielurisoihin. Oli jo yöllä aika karkea kurkku ja yskitti, vaikka tyttöjen illassa join vain yhden valkoviinin eikä meidän iässä enää polteta edes tupakkaa (-oi niitä aikoja!).

Päivä on mennyt silti normaalilla painollaan eikä tauti ole sen kummemmaksi äitynyt. Pientä kurkkuoiretta ja aavistuksenomaista lihaskipua olen yrittänyt nujertaa  jaetulla pikkupussilla irtokarkkeja, joilla miehen ehdotuksesta kuitattiin kauppareissun jalkoihin jäänyt lounas. 

Jossakin välissä terhakoiduin vääntämään kunnon ruokaakin eli savusiikasalaatin. Sittemmin olen jatkanut parantamista vihreällä teellä ja suklaacookieseilla, ja kun ei auttanut vieläkään, jatkanut jäätelöllä. 

Nyt kumoan juuri ainoaa siideriäni ja se alkaa jo tepsiä. Ihana lämpö leviää lihaksiin! Mukavaa lauantai-iltaa sinullekin!
 

13 kommenttia:

  1. Uskon, että noilla eväillä olo paranee, pikkuhiljaa..

    VastaaPoista
  2. Launatain kujeet täälläkin ja jo alkaa rentoutua olo.

    Toivottaavsti menee nopsaan ohi tauti, täällä riehuu ärhäköitä pöpöjä, mutta vielä on vältytty.

    Nuo sukat parantaa kyllä kaikki taudit =D on niin iloiset.

    eikka

    VastaaPoista
  3. Sooloilija, päätin pyhästä juuri tänään, että alan vältellä hiilareita:( Kauppaostokset tehtiin sen mukaan. Ja heti jo kotimatkalla meni pipariksi, ja väsyneenä ja kipeänä jatkui kotona ja meni överiksikin. Höh!

    Eikka, ainakin mulla riittää villasukkia vaikka kuudet päällekkäin. Ostin eilen sokkarilta ihanat yöhousut valkoisen teepaidan kaveriksi, perhoskuvioiset. Niissä tulee ihanan lapsellinen olo.

    VastaaPoista
  4. Pikaisia paranemisia! Se on kuulemma ärsyttävä tauti mikä nyt kiertää.

    Siideriä voi myös lämmittää. Sanovat.

    VastaaPoista
  5. Nopeasti otsikon luettuani (ja kuvan katsottuani) luulin että täältä löytyy joku spesiaaliohje kuivattuihin kurkkuihin :D ihmettelinkin jo että mitähän helekuttia, on varmasti hassun makuista kurkku kuivattuna.

    Mutta joo, parane pian ^^

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista! Ihanat sukat sinulla ;)

    VastaaPoista
  7. Hyvät parannuskeinot. Toivottavasti tauti nujertuu. Tupakansavuisia aikoja minäkin välillä muistan lämmöllä ja tupakkaakin tulee kaivattua, mutta onneksi ei sentään tule enää poltettua sitä. Kuvitella minkälainen olo olisi sen jälkeen kun pari lasia viiniäkin saa aikaan hedarin. Yäk.
    Pikaista paranemista ja mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Voi, että nuo virukset on salakavalia ja voivat saada ihmispolon elämän ihan sekaisin. Paranemista kovasti! Hienot pirteät villasukat, jotka varmasti parantavat omalla tavallaan.
    terkuin, lopenuupunut toipilas

    VastaaPoista
  9. Niina, villasukat ovat äitini villasukkatehtaasta kotoisin:)

    Lepis, lämmin siideri voisi olla hyvää tautivuoteella. Samalla kuluisi aikakin paremmin.

    Insanity, kuivattu kurkku mahtaa olla aika tyhjä naatti, mutta samanlaiseksihan tuntee olonsa jokainen flunnsapotilaskin.

    Elisa, ihanasti lämmittävät tuollaiset täysvillaiset sukat. Eivät tosin kestä kauaa.

    Missy E, tupakka on nautintoaine ihan selvästi, kun sitä kaipaa ajoittain niin kovasti;) Minä en ole edes polttanut koskaan päivittäin, paitsi alle kaksikymppisenä vähän aikaa, ja vieläkin tekee mieli.

    Ruska, sulla on ollutkin kunnon tauti ja koetellut kunnolla. Minä luulen selviäväni vähällä, kun ei ole minkäänlaista stressiä. Olen ihan varma, että infektiot ja stressi liittyvät yhteen.

    VastaaPoista
  10. Villasukat on hyvä pitää nyt jalassa.
    Toivottavasti kurkkukipu on jo tipotiessään.

    VastaaPoista
  11. Pikaista paranemista! Kyllä nuo villasukat lämmittää ja silmille herkullisen väriset vielä katsella. Kuumaa juotavaa vaan ja ota rennosti!

    VastaaPoista
  12. Arleena, voisi tosiaan olla järkevää pitää päivälläkin edes sukkia jalassa. Kotona tulee hipsittyä aina avojaloin, siis sen jälkeen, kun koira söi pienenä kotikenkäni.

    Anna, vihreä tee ja hunaja on mielijuomaani iltaisin ja nyt se sopii erityisen hyvin.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...